OLET TÄSSÄ: Etusivu Kalevan Nuoret Tempoa Tenaviin

Lapin Nuorison Liitto ry

Tempoa Tenaviin


Taustaa

Tempoa Tenaviin musiikkiliikuntatoiminta on Kalevan Nuorten Liiton rekisteröimä toimintamuoto pienille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Tempoa Tenaviin -musiikkiliikuntaryhmät ovat lasten ja aikuisten yhteisiä kohtaamispaikkoja, joissa liikutaan, leikitään, lauletaan ja tanssitaan. Toiminnan käynnistäminen ja ohjaajana toimiminen edellyttää Tempoa Tenaviin musiikkiliikunta-ohjaajakoulutuksen suorittamista.

Toiminnan tavoitteena on lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksen lisääminen ja lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tukeminen musiikin ja liikunnan keinoin. Tärkeitä tekijöitä ovat liikunnan ilon, vauhdin hurman sekä lämmön ja läheisyyden tuottaminen ja kokeminen. Aikuinen-lapsi – liikunnan on tarkoitus olla mielekästä ja toiminnallista yhdessäoloa, luoda yhteisiä kokemuksia ja muistoja, tukea aikuisen ja lapsen välistä vuorovaikutusta sekä toimia perheiden vertaistapaamisen paikkana.  Musiikkiliikuntatoiminta kehittää lapsen rytmitajua, keskittymis- ja kuuntelukykyä, reaktio- ja koordinaatiokykyä, kontakti- ja kommunikointikykyä sekä liikunnallisia valmiuksia.

Tätä kaikkea on Tempoa Tenaviin: Lauletaan, loruillaan ja soitetaan rytmisoittimia. Taputetaan ja tömistellään musiikin tahdissa. Tutustutaan monipuolisesti ikäryhmälle soveltuviin välineisiin. Liikutaan isossa tilassa hyppien, ryömien, kontaten, kierien sekä pyörien. Leikeissä yhdessä aikuisen kanssa vedetään, työnnetään, vieritetään ja kurkistellaan. Leikitään yhdessä piirissä ja opitaan muun muassa tuntemaan vartalonosia ja nimeämään ne. Lopuksi aina rentoudutaan. Tempoa Tenaviin tarjoaa myös aikuiselle toimintavinkkejä lapsen kanssa olemiseen sekä hien pintaan, liikettä niveliin sekä ryhtiä selkään.

Kokoontumiskerrat pohjautuvat Tempoa Tenaviin tuntirakenteeseen:

  • Alkuleikki
  • Energianpurku
  • Leikkejä / loruja / lauluja
    • välineillä / rytmisoitimilla / musiikin tahtiin
    • uusia ja viimekerran kertaus
  • Loppurentoutus
  • Loppulaulu

Ohjaajan yhteystiedot

Elina Rousu-Uurtamo
Tapahtumasihteeri ja kerhotoiminnanvastaava, Tempoa Tenaviin ohjaaja
Kalevan Nuorten Lapin piiri ry
puh. 0400 150 657
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Viimeksi päivitetty ( 19.12.2011 09:50 )